L-SP Lippukuntien talous- ja hallintokoulutuksen kouluttaja

Piiri järjestää lippukuntien talousvastaaville ja sellaisiksi haluaville talous- ja hallintokoulutuksen syksyllä 2025. Kurssi järjestetään Satakunnan alueella 21.-23.11.2025 (alustava aika). Kurssilla on tarkoitus käydä läpi mitä kaikkea lippukunnan talouden hoitoon kuuluu ja mitä pitää ottaa huomioon. Koulutuksessa sivutaan myös lippukunnan hallintoa. Kouluttajana saat vaikuttaa jonkin verran koulutuksen rakenteeseen ja sisältöön.

Kunskaper och erfarenheter som krävs för uppdraget

Minimivaatimuksena kouluttajana toimimiseen on suoritettu pj-peruskoulutus ja kiinnostus lippukuntatalouden hoitamiseen ja kehittämiseen. Muodollisesta koulutuksesta talouden saralla ei ole haittaa, mutta se ei ole ehdoton vaatimus. Kouluttajalla on hyvä olla kokemusta partiokouluttamisesta ja ymmärrystä tapahtumien järjestämisestä.

Koulutus suunnitellaan yhdessä koulutuksen johtajan ja muiden kouluttajien kanssa, joten ajankäytöllisesti on hyvä varata varsinaisen koulutusviikonlopun lisäksi aikaa suunnitteluun. Lisäksi koulutuksen pohjalta valmistellaan infopaketti lippukuntiin. Tämän työstämiseen ja koostamiseen on varattava jonkun verran aikaa.

Lisätiedot

Kouluttajat valitaan mahdollisimman pian kuitenkin siten, että suunnittelu on mahdollista aloittaa täysipainoisesti elokuun aikana. Lisätietoja antaa Talouden ja kumppanuuksien jaoston puheenjohtaja Joni Pinomäki, 050 3878561, joni.pinomaki(at)partio.fi

Fyll i ansökan